GISdim Näyttää Vaihtoehtoisia Tulevaisuuksia

GISdim3 Oy  julkisti Tampereella järjestettyjen Alihankinta 2008 messujen yhteydessä uuden elinympäristön mallintamispalvelun. Yrityksen tuottamien virtuaalimallien avulla tulevaisuus näytetään ja koetaan jo tänään – vaihtoehtoistenkin tulevaisuuksien esittely ja vertailu mahdollistuu. Mallien avulla taloudellisten ja poliittisten päätöksentekijöiden on aikaisempaa helpompaa hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja nopeuttaa näin suunnitelmien esittelyä ja päätöksen tekoa.

 

GISdim3 Oy on erikoistunut todellisiin mittoihin ja karttatietoon perustuvaan ympäristön mallintamiseen, eli toteutusten todellista toimivuutta ja mitoitusten riittävyyttä päästään testaamaan etukäteen. Toisin sanoen, se minkä virtuaalimallissa näkee on todellista eikä vain graafikon unelmaa. Tämän lisäksi malleista luodut animaatiot ja valokuvat tuovat aivan uusia mahdollisuuksia myynnin, markkinoinnin ja viestinnän tehokkaaseen toteuttamiseen. Jopa suomalainen uskoo, kun itse näkee!

Kuva: GISdim3 Oy:n toimitusjohtaja Timo Torvela (vas) ja operatiivinen johtaja Juhani Heiskanen esittelevät yrityksen rakentamaa virtuaalimallia Heidi Karreselle.


Virtuaalimallit

GISdim3:n luoma virtuaalimalli on tietokoneella rakennettu karttatietoon pohjautuva mittatarkka kolmiulotteinen kuvaus jostakin todellisesta ympäristöstä, kuten kaupungista tai maastosta. ”Virtuaalimalli voi olla kuin elokuva kaupungin keskustasta vuonna 2025, mutta tässä elokuvassa jokainen katsoja saa kulkea ja katsella ympärilleen vapaasti, eikä hänen tarvitse tyytyä vain perinteiseen kameran tarjoamaan kuvaan”, kertoo GISdim3:n toimitusjohtaja Timo Torvela avatessaan virtuaalimallin ideaa. Yritys tuottaa virtuaalimallin asiakkailleen palveluna perustuen olemassa olevaan tietoon nykyisestä tai menneestä todellisuudesta. Tämän ohella malli voidaan perustaa myös asiakkaan suunnitelmaan tai vaihtoehtoisiin suunnitelmiin tulevaisuudesta! Virtuaalimallia voidaan katsella ja se voidaan kokea reaaliaikaisesti. Virtuaalimallin katsoja voi liikkua mallin esittämässä ympäristössä täysin vapaasti ja katsoa asioita juuri haluamastaan suunnasta ja haluamaltaan etäisyydeltä. Katsoja voi myös valita minkä vaihtoehtoisen tulevaisuussuunnitelman mukaista virtuaalista todellisuutta hän haluaa tarkastella. GISdim3:n rakentamista malleista voidaan asiakkaan tarpeiden mukaisesti edelleen ottaa ulos animaatioita, multimediaesityksiä, valokuvia ja karttoja käytettäväksi esimerkiksi esitteissä, mainoksissa, lehdissä ja televisiossa.


Kenelle virtuaalimallit on tarkoitettu

Virtuaalimallit soveltuvat käytettäväksi monissa eri yhteyksissä. Keskeisimmät mallien tarjoamat hyödyt ovat lähes kaikissa tapauksissa kuitenkin samat. Virtuaalimallit

  • nopeuttavat ja havainnollistavat asioiden esittelyä sekä helpottavat näin päätöksen tekemistä
  • auttavat erityisesti maallikoita hahmottamaan monimutkaisia suunnitelmia
  • auttavat muutoksen ja tulevan uuden asian myymisessä asiakkaille ja sidosryhmille
  • mahdollistavat vaihtoehtoisten tulevaisuuksien ja suunnitelmien kokemisen ja vertailun etukäteen
  • luovat kustannussäästöjä ja vähentävät virheitä, koska todellisia mitoituksia ja tiloja päästään kokeilemaan etukäteen ennen niiden toteuttamista
  • vähentävät väärinkäsitysten syntymistä ja tukevat näin viestintää ja yritysten oman brändin ylläpitoa

Virtuaalimallien keskeisimpiä hyödyntäjiä nykyisin ovat:

  • kaupungit ja kunnat, jotka pystyvät mallien avulla mm. luomaan havainnollista visuaalista materiaalia kaupunkikuvaan suunnitelluista muutoksista
  • suuria julkisia kohteita kuten kauppakeskuksia tai liikennejärjestelyjä rakentavat yritykset, jotka pystyvät mallien avulla mm. esittelemään uusia kohteita rahoittajilleen, sidosryhmilleen, medialle ja suurelle yleisölle
  • insinööri- ja arkkitehtitoimistot, jotka pystyvät mallien avulla mm. esittelemään suunnittelukohteet fotorealistisesti niiden luonnollisessa ympäristössä.

Virtuaalimallit tarjoavat mielenkiintoisia mahdollisuuksia myös mm. kiinteistönvälittäjille. Jos myytävän asunnon tai toimistokohteen ympäristö on mallinnettu, voi myyjä esitellä asiakkaalleen näkymän asunnon terassilta tai toimiston ikkunasta jo kauan ennen kuin koko rakennusta on edes olemassa! Viimeinkin asiakas voi etukäteen tarkistaa luvatun merinäköalan olemassa olon.

Vuonna 2008 perustettu GISdim3 Oy toimii Mikkelin teknologiakeskus Miktechin yrityshautomossa.


Mikkelin Teknologiakeskus Miktech - Yrityshautomo

Mikkelin teknologiakeskus Miktech Oy on vuonna 1985 perustettu yritys, joka edistää tutkimustoiminnan ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä Etelä-Savon alueella. Yritys keskittyy erityisesti uuden teknologian synnyttämiseen ja käyttöönottoon sekä innovaatiotoiminnan aktivointiin ja teknologiayritysten liiketoiminnan kehittämiseen. Miktech on Mikkelin seudun elinkeinoyhtiö Miset Oy:n tytäryhtiö ja kuuluu näin osaksi Mikkeli -kaupunkikonsernia. Yritys tarjoaa hautomotoiminnan lisäksi innovaatio-, kasvuyritys- ja osaamiskeskuspalveluita alueen elinkeinoelämälle yhteensä 14 asiantuntijan voimin. Miktechin toimintavolyymi vuonna 2007 oli noin 2,5 miljoonaa euroa.
Lue lisää: http://www.miktech.fi/


GISdim3 Oy

GISdim3 tarjoaa karttatietoon pohjautuvaa ympäristön menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden mallintamista. Autamme asiakasyrityksiämme myymään suunnitellun muutoksen omille asiakkailleen ja päätöksentekijöilleen. Luomamme tietokonepohjaiset mallit, animaatiot ja valokuvat vaihtoehtoisista tulevaisuuksista tarjoavat ihmisille mahdollisuuden kokea ja vertailla ympäristön muutoksia ennen niiden todellista rakentamista. Vuonna 2008 perustetun GISdim3 Oy:n päätoimipaikka sijaitsee Mikkelissä, mistä käsin yritys tarjoaa mallinnuspalveluitaan koko Suomen alueella.
Lue lisää: http://www.gisdim3.fi/


Lisätietoja

Lisätietoja GISdim3 Oy:stä ja tästä mediatiedotteesta on saatavana:

Toimitusjohtaja Timo Torvela
Sähköposti: timo.torvela@gisdim3.fi
Puhelin: 0400 114 246


Yhteystiedot

GISdim3 Oy
Mikpoli, Patteristonkatu 2
50100 Mikkeli

Puh: +358 (0)400 114 246
Fax: +358 (0)15 361 050

Sähköposti: myynti@gisdim3.fi
Web: http://www.gisdim3.fi/